TEE SE ITSE Kaupunki -työryhmä laatii yhdessä kaupunkilaisten kanssa
Tampereen kaupunkisuunnittelun tulevaisuutta käsittelevän Rantamuistion,
jossa pyritään ilmaisemaan niitä tärkeiksi koettuja asioita, joita virallisin ja tavanomaisin tiedonkeruumenetelmin ei tavoiteta.
Mältinrannan Koskenniskalla laadittavaan Rantamuistioon kerätään
koskenrantatasolla tamperelaisten tietoa ja kokemuksia kaupunkiympäristönsä merkityksellisistä paikoista, joiden sosiaaliset,
kulttuuriset, historialliset ja esteettiset arvot ovat vielä virallisesti
määrittelemättömiä ja tunnustamattomia.
Aineisto muistioon kertyy rannassa, nuotion äärellä tapahtuvien, kaikille
avoimien keskustelujen myötä. Muistio tulee olemaan vapaa- ja
monimuotoinen, sisältäen esim. ääntä, piirustuksia, tekstiä sekä valo- ja
videokuvaa. Muistio luovutetaan kaupunkisuunnittelun suuntaviivoja
virallisesti määritteleville ja niistä päättäville tahoille.
Tavoitteena on luoda rupattelun logiikalla etenevä, luottamuksellinen,
kuunteleva ja kaikille avoin suunnitteluprosessi, jossa asiantuntijuus
perustuu henkilökohtaiseen kokemukseen.
Muistion laatimisen lähtökohtana on tilanne, jossa ympäristöönsä
vaikuttamaan pyrkivän kansalaisen kerrotaan olevan asiassaan auttamattoman myöhässä; missä määrin kaupunkilainen voi olla mukana määrittelemässä ympäristönsä tulevaisuutta? Miten taide voisi osallistua tulevaisuuden päätöksentekoon?
Mältinranta on ainoa Tammerkosken varrella rakentamattomana säilynyt alue, jossa on myös kaupunkilaisille mieleinen uimapaikka. Paikka on kotoisasti hoitamaton, sinne aikoinaan tuotu uimakoppi on graffiteilla peitetty, mikä miellyttää monia uimareita. Uimapaikalla katsellessa herää huoli: vastaranta on uusittu vanhaa rantaa säilyttämättä, samoin viereinen
Värjäämö on hävinnyt. Alueelle suunniteltiin jopa moottoriajoneuvosiltaa,
jonka rakentamisesta kuitenkin luovuttiin. Rannan säilyminen epäkaupallisena ja tarkkaa määrittelyä pakenevana, kaikille avoimena virkistyskohteena tuntuu olevan uhattuna.
TEE SE ITSE Kaupunki on kuvataiteilijoiden Jonne Kaukon ja Mikko Lipiäisen projekti, jossa pyritään kehittämään kaupunkilaisen mahdollisuuksia vaikuttaa elinympäristöönsä uusista ja tuoreista näkökulmista.
Teoksen esittelytilaisuus AVO-taidetapahtuman avajaisten yhteydessä
to 12.10. klo 17-20
TEESEITSE Kaupunki -työryhmä on Mältinrannassa seuraavasti:
la 14.10. klo 16-20
su 15.10. klo 12-16
ke 18.10. klo 14-18
la 21.10. klo 16-20
su 22.10. klo 12-16
ti 24.10. klo 14-18
pe 27.10. klo 14-18
Julkinen keskustelutilaisuus su 29.10. klo 14-17
Tietoa AVO-taidetapahtumasta:
www.tamk.fi/avo-taidetapahtuma
|