Omaehtoisesti tuotettua kaupunkitilaa

Marketit ja ostoskeskukset vaikuttamisen näyttämöinä

Yrityksen yhteiskuntavastuu -termi on yksi merkki siitä, kuinka yritysmaailma ja muu yhteiskunta limittyvät nykyaikana yhä voimakkaammin toisiinsa. Yritykset hyödyntävät tätä termiä ja siihen liittyvää diskurssia tehokkaasti brändäyksessään kertomalla omasta vastuullisuudestaan sosiaalisissa ja ympäristökysymyksissä. Kun yritykset ja jopa korporaatiot nähdään yhä useammin “rinnakkaiskansalaisina”, on niiltä vaadittava tekojensa ja rakenteidensa demokratisoimista. Tämä asennemuutos näkyy esimerkiksi siinä, kuinka [...]

No comments

Rautatieläisten seurantaloa Tampereella yritetään pelastaa Senaatin moukarilta

Nyt perjantaina 13. helmikuuta kello 18 järjestetään Morkulla, entisen Tampereen Rautatieläisten seurantalolla suunnittelukokous avointen ovien päivän järjestämisestä. Avoimien ovien päivällä halutaan saada talolle ja sen toiminnalle positiivista (media-) julkisuutta etenkin Senaatti-kiinteistöjen siitä antaman värittyneen informaation oikaisemiseksi.
Tampereen Tammelassa, aivan rautatietunnelin kupeessa sijaitsevalle entisen VR:n tavara-aseman, seurantalon, asuintalon ja makasiinien muodostamalle rakennuskokonaisuudelle haetaan purkulupaa valtion Senaatti-kiinteistöjen toimesta. [...]

1 comment

Uusi sivusto Tampereen seudulla tapahtuvaa valtaustoimintaa tukemaan!

Tampereen talonvaltaajien tresquat.info -sivusto on uudistunut. Uuden, varsin monipuolisen sivuston tarkoituksena on levittää toimintaa ja keskustelua talonvaltauksesta sekä joutomaiden ja vastaavan tyhjän tilan omaehtoisesta käyttöönotosta Tampereen seudulla.
Tresquat.info -sivuilla ilmoitetaan jatkossa kaikista tietoon tulevista valtausaiheisista tapahtumista ja uutisista. Sivustolla on myös foorumi keskustelua varten, galleria kuville ja videoille, sekä wiki, jonne kerätään talovaltausta koskevaa lakitietoa, oppaita [...]

No comments

Mielenosoitus vapaiden tilojen puolesta Tampereella 6.2.

Tampereen talonvaltaajien tiedote
Tampereella järjestetään perjantaina 6.2. mielenosoitus vapaiden tilojen puolesta.
Mielenosoitus lähtee pääkirjasto Metson edestä, kokoontuminen klo. 17.30.
Tapahtuma on kaikille avoin, joten tule mukaan ja tuo ystäväsikin!
Miksi Valtaamme taloja?
Mielenosoituksen tarkoituksena on saada Tampereelle omaehtoinen toimintakeskus. Omaehtoisella toimintakeskuksella tarkoitamme vallattua tilaa, missä ihmisillä on mahdollisuus kokoontua toimimaan ja viettämään yhdessä aikaa ilman rahatilanteen tai iän tuomia rajoitteita. [...]

No comments