Omaehtoisesti tuotettua kaupunkitilaa

Fix the Shit Up II 11.-12.2. @ Squat Hyhky

Torstaina 11. ja perjantaina 12. helmikuuta kunnostetaan Hyhkyn vallattua taloa talkoovoimin. Perjantai-iltana on vapaamuotoisempaa ohjelmaa ja illanviettoa talkooväen kesken. Aikatauluista ilmoitetaan myöhemmin, mutta talkoot alkavat molempina päivinä päiväsaikaan.

Lauantaina 13.2. klo 15.00 eteenpäin kokoonnutaan Hyhkyssä suunnittelemaan tulevan kevään toimintaa. Aiheena on muun muassa Tampereella 29.-31.1. järjestetyn maanlaajuisessa valtaajatapaamisessa tehtyjen päätösten konkreettinen toteuttaminen.

Tervetuloa!

Hyhkyn talo sijaitsee osoitteessa Pispalan valtatie 72B. Viereen pääsee seuraavilla linjoilla: 1, 13, 18, 19, 26 ja 29. Pysäkki on seuraava pysäkki Tampere-Nokia moottoritien alun jälkeen.

No comments

Hei tamperelainen, sinustako puutarhuriksi?

Jos olet kiinnostunut oman kaupunkipuutarhan perustamisesta Tampereelle, niin nyt on oiva tilaisuus saada aiheesta lisätietoa Tamyn ympäristöjaoston ja Dodo ry:n Yo-talolla 1.2. järjestämässä infotilaisuudessa!

Hei kaupunkilainen!

Houkuttaako ajatus omista porkkanoista ja punajuurista, mutta
puutarhurin homma on vierasta? Olisiko kerrostalosi sisäpihalla juuri
sopivasti tilaa urbaanille puutarhalle? Voisiko kotikaupunkisi
puistoissa kasvaa myös mustaherukkapensaita?

Kaupungeissa on paljon käyttämätöntä tilaa, ja ruuan kasvatus on
yksinkertaisempaa kuin luulisi. Oman puutarhapalstan perustamiseen
saattaa olla yllättäviäkin mahdollisuuksia. Nyt on juuri oikea aika
aloittaa oman puutarhan suunnittelu, joten tervetuloa kuulemaan
parhaat kaupunkilaisen viljelyvinkit sekä kertomuksia
kaupunkiviljelyprojekteista meillä ja muualla!

Alustajina:

Salla Kuuluvainen, Dodon kaupunkiviljelijät

Oscar Fresán Landíbar, Tampereen kerrostalopuutarhahanke

ma 1.2.2010 klo 18 - 21
Yo -talo
Tamyn kokoushuone
Kauppakatu 10, 2. krs.
Tampere

Järjestäjät: Tamyn ympäristöjaosto ja Tampereen Dodo ry

Aiheesta juttua esim.
http://www.luontoliitto.fi/nuorten_luonto/nl_3_2009/kaupunkikasvimaat-tulevat

No comments

Tampereen Ikuriin rakennetaan lumilinnaa 23.-24.1.

Tulevana viikonloppuna rakennetaan lumilinna Ikuriin. Talkoot alkavat lauantaiaamuna jo klo 9 Virelän kentällä, jossa paikalle tulijoille tarjotaan aamupalaa.  Perille pääsee esimerkiksi bussi 13:sta. Tervetuloa!

Jo muutamana vuonna peräkkäin järjestetystä kaikille avoimesta tapahtumasta löytyy kuvia osoitteessa:
www.elisanet.fi/timo.siiskonen/snowhow

1 comment

Put the Fun Between Your Legs!

Ilmastoleiriläiset toteuttavat yhteistyössä taideaktivistien kollektiivi The Laboratory of Insurrectionary Imaginationin kanssa Kööpenhaminan ilmastonmuutoskonferenssin aikaan Bike Bloc -nimisen, sadoista polkupyöristä muodostuvan kokonaisuuden.

Lisää infoa:
funbetweenyourlegs.info



No comments

Tactical Ice Cream Unit tarjoilee myös jäätelöä

Center for Tactical Magic on rakentanut “taktisen jäätelövaunun”, joka jäätelön lisäksi tarjoilee kaikkea hyödyllistä kaupunkitilassa toimiville aktivisteille:

http://www.tacticalmagic.org/CTM/project%20pages/TICU.htm

No comments

Turussakin vallataan talo Asunnottomien yönä 17.10.

http://asuntotoimintaturku.blogspot.com

LOPPU ASUNNOTTOMUUDELLE! – TALONVALTAUS ASUNNOTTOMIEN YÖNÄ 17.10.

Lauantaina 17.10. vietetään YK:n julistamaa köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää.

Järjestämme samaisena lauantaina Turussa mielenilmauksen ja väkivallattoman kansalaistottelemattomuusaktion ja valtaamme talon osana valtakunnallista Asunnottomien Yö -tapahtumaa. Mielenilmauksen lähtökohtana on jokaisen ihmisen perusoikeus asumiseen, omaan kotiin.

Myös Helsingissä järjestetään samaan aikaan Lopetetaan asunnottomuus -mielenosoitus, edullisten vuokra-asuntojen puolesta asunnottomuutta vastaan. Lisätietoa: asuntotoiminta.blogsome.com

Turussa on suhteellisesti maan toiseksi eniten tyhjillään seisovia toimitiloja. Rakennusalaa vaivaa massatyöttömyys. Kaupunkilaisilla on talouskriisin myötä entistäkin huutavampi pula edullisista vuokra-asunnoista. Miksi nämä asiat eivät kohtaa?

Uusien asuntojen rakentamisessa suositaan yksilöllisiä eliittiasuntoja, vaikka tarve on ihan muunlaisille asunnoille. Kasvavan asunnottomuuden lisäksi ongelmaksi on nousemassa asumisen kalleus ja epävarmuus. Työttömyys, pätkätyöt ja vuokrankorotusten kanssa epätahtiin kasvavat matalat palkat synnyttävät asumisen epävarmuutta. Asuntopulassa on kysymys asumisen hinnasta, ei pelkästään asuntojen määrästä. Liian kalliita asuntojahan saattaa olla jopa tyhjillään.

Kaupungin tulisi tarjota asukkailleen riittävästi edullisia vuokra-asuntoja. Turku sen sijaan yrittää myymällä päästä eroon vuokra-asunnoistaan. Kaupungin vuokra-asuntoja vuokraavat kiinteistöyhtiöt TVT Asunnot Oy ja Kiinteistö Oy Lehtolaakso fuusioituvat, ja fuusioitumisen myötä asuntoja tullaan myymään entisestään. Kaupungin vuokra-asuntojen vuokrat nousevat jatkuvasti. Jos Turku ei täytä kaupunkilaistensa perusoikeutta asumiseen, on kaupunkilaisille sallittava oikeus vallata tyhjillään olevia tiloja asumiseen.

Joka syksy asunnottomuus vaivaa myös opiskelijoita. Opiskelija-asunnot ja edulliset vuokra-asunnot täyttyvät syksyisin nopeasti ja osa opiskelijoista jää vaille asuntoa. Opintotuki on täysin riittämätön nykyiseen vuokratasoon nähden. Opintotuen kehittäminen lainapainotteiseksi ja tulorajojen nostaminen sekä opiskelijoiden työntekomahdollisuuksien väheneminen yleisen työttömyyden myötä lisäävät myös opiskelijoiden asumisen epävarmuutta.

Asunnottomuustilastoihin on vaikeaa määritellä kaikkia niitä opiskelijoita, nuoria ja vanhempiakin, jotka asuvat vakinaisesti, väliaikaisesti tai paikasta toiseen siirtyen tuttujen ja sukulaisten luona, koska ei ole muuta paikka minne mennä, ilman vakinaista asuntoa.

Vaadimme kaupunkia lisäämään julkista rakentamista edullisten vuokra-asuntojen muodossa.

Toimenpide työllistäisi laman kourissa sinnittelevää rakennusalaa. Asuntojen riittävyys myös laskisi vuokratasoa. Asuminen on perusoikeutta, ei kilpailua. Vuokrasääntelyllä tulisi estää vuokrien nouseminen pilviin. Tyhjillään olevia toimitiloja, jotka soveltuisivat muutettavaksi asunnoiksi, tulisi hyödyntää.

Myös AY-liikkeen tulisi vaatia vahvasti julkisen rakentamisen lisäämistä.

Vaadimme kaupunkilaisille oikeutta ottaa käyttöön tyhjillään olevia tiloja asumista varten.

Valtauksen jälkeen kaupunki voisi periä käyttäjältä kohtuullista vuokraa tilasta.

Vastustamme kaupungin vuokra-asuntojen myymistä ja kaupungin vuokra-asunnot omistavien kiinteistöyhtiöiden keinottelua.

Kokoonnumme mielenilmaukseen lauantaina 17.10 klo 17.00 Teatterisillalla, josta kuljemme kulkueena vallattavan tilan luo.

Tule sinäkin! Ja ilmaise mielipiteesi kaupungin asuntopolitiikasta banderollein ja kyltein.

Vallatulla tilalla tarjolla ilmaista kasvishernekeittoa ja lämmintä juotavaa, musiikkia ja puheita.

Järjestää Asuntotoiminta-Turku

No comments

Kutsu talonvaltaukseen Asunnottomien yönä 17.10.

Asuntotoiminta-verkosto kutsuu talonvaltaukseen Helsingissä 17.10.

Kutsu

LOPETETAAN ASUNNOTTOMUUS -mielenosoitukseen ja julkiseen talonvaltaukseen

17.10.2009

Järjestämme osana Asunnottomien yön tapahtumia mielenosoituksen, joka lähtee Hakaniemen torilta klo 15. Mielenosoituksen päätteeksi Asuntotoiminta-verkosto toteuttaa väkivallattoman kansalaistottelemattomuusaktion ja valtaa talon protestina asumisen kalleudelle ja kiinteistökeinottelulle.

Emme valtaa taloja hyväntekeväisyydestä vaan siksi, että taistelemme yhteisen etumme puolesta. Tarve löytää edullinen asunto yhdistää moninaisen joukon ihmisiä, joiden asuminen on epävarmalla pohjalla. Lisäksi nykyinen talouskriisi aiheuttaa toimeentulon epävarmistumista yhä useammalle. Opiskelijat, työttömät, työssäkäyvät ja pienyrittäjät kuuluvat kaikki prekaarissa asumistilassa olevien ryhmään eli heidän etunsa on yhtenevä asunnottomien kanssa.

Taistelemme sekä pitkäaikaisasunnottomuutta vastaan että uusia asunnottomuuden muotoja kuten nuoriso- ja ns. pätkäasunnottomuutta vastaan. Näitä ongelmia ratkaistaan ainoastaan tuottamalla kysynnän kattava määrä edullisia vuokra-asuntoja. Muutosta tarvitaan, ja muutoksen alkuna – ainakin tässä asuntokysymyksessä - voivat olla Asunnottomien yön tapahtumat.

Asuntotoiminta-verkostossa toimii mm. samoja ihmisiä, jotka järjestivät Asunnottomien yön 2008 hätämajoituksen ja vaalimökkien valtausaktion sekä tammikuussa 2009 hätämajoitusvaltauksen, jonka poliisi lopetti väkivallan uhalla kahden tunnin jälkeen. Mukana toiminnassamme on myös ihmisiä, jotka ovat olleet mukana prekariaatti-, Opiskelijatoiminta- ja Murrostorstai 2009 -verkostoissa.

Lisää tietoja:
asuntotoiminta.blogsome.com

No comments

Taideslummi tulee taas!

Ohjelmaa tapahtumaan etsitään

Sunnuntaina 13.9. vuoden 2009 jo kolmas Taideslummi nousee Tähtitornin viereen Turun Vartiovuorella. Viikon ajan voi tutustua turkulaiseen (ja ulkopaikkakuntalaiseenkin) alakulttuuriin festivaalin/mielenosoituksen muodossa, ja tarkoitus on jälleen kerran tarjota runsasta ja monipuolista ohjelmaa.

Ohjelmaehdotuksia otetaan vastaan, ja kyseessä voi olla mitä tahansa: kuvataidetta, tilataideteoksia, performansseja, keikkoja, teatteria, runoutta, äänitaidetta… Emme tee jakoa ammattitaiteilijoihin ja harrastajiin, vaan kaikilla on mahdollisuus toteuttaa omat projektinsa Taideslummilla. Arkipäivisin pyrimme tarjoamaan ohjelmaa myös lapsiperheille.

Kerro suunnitelmastasi sähköpostitse (taideslummi[at]gmail.com) tai lisää se Taideslummi-doodleen. Taideslummi rakennetaan talkoovoimin, ja jokainen hankkii itse tarvittavat materiaalit projekteihinsa.

No comments

Guerrilla Lighting -tempaus Tampereella 17.9.

Osana DesignOnTampere -viikkoa järjestetään kaupunkivalaistustempaus, jossa valaistaan tilapäisesti kohteita kannettavilla valonheittimillä. Alun perin Englannista lähtöisin olevan tempauksen ajatuksena on herättää keskustelua kaupungin ulkovalaistuksesta konkreettisin esimerkein. Noin 50:n etukäteen tilaisuuteen ilmoittautuneen joukko lähtee kulkueena Frenckellin toimistorakennuksen edustalta klo 20. Tempauksen järjestää TAMKin valaistussuunnittelun opiskelijat Annukka Larsenin johdolla.

Jos olet kiinnostunut liittymään kulkueeseen, kirjoita osoitteeseen anna[at]mukava.net 16.9. mennessä.

Lisätietoa:
tamk-artmedia.blogspot.com/2009/08/guerilla-lighting-comes-to-tampere.html

No comments

Katujuhlat Tampereella pe 21.8.

Kokoontuminen klo 17.30 Postipuistossa

Tule mukaan tanssivaan vallankumoukseen! On aika ottaa markkinatalouden ja yksityisautoilun ehdoilla elänyt kaupunkitila takaisin ihmisille! Musiikkia! Pelejä! Leikkejä! Yhdessäoloa, rakkaita ystäviä ja uusia tuttavuuksia! Tule, ja tuo mukanasi mitä vain! Julkinen tila on meitä varten!

No comments